Hanna-Leena Hemming
Kansanedustaja Espoosta
hanna-leena.hemming@eduskunta.fi
tel. +358 50 511 3048
Tervetuloa tutustumaan ajatuksiini!
Blogi
O tempora, o mores!
25.05.2010
Äitien pikku mössyköiden kutsunnat ja armeijassa viihtyminen ovat niitä asioita, jonka kohdalla vauhdilla kyynistyvä keski-ikäinen nainen saa tehdä kaikkensa käyttäytyäkseen asiallisesti.
Varusmiespalveluksesta käydään nyt keskustelua lehtien palstoilla ja erilaisia tilaisuuksia ottaa kantaa ja kuulla poliittisia mielipiteitä asevelvollisuudesta on tarjolla runsaasti. Sodanajan miehistövahvuutta tullaan laskemaan Suomessa tulevina vuosina. Ei siinä mitään, sillä sodankäynti on muuttunut – uskokaa tai älkää – paljon siitä, kun Hannibal kuljetti norsut yli Alppien.
Yhtä aikaa reservien pienenemisen kanssa käydään taistelua kutsuntaikäisten saamiseksi aseelliseen palveluun – ja etenkin suorittamaan se loppuun. Keskeyttäjien määrä nousi vuosien ajan huolestuttavasti ja kymmenisen prosenttia palaa kotiin nykyisin jo ensimmäisten palvelusviikkojen jälkeen. Kuitenkin jopa 2/3 varusmiespalveluksensa suorittaneista pitää palvelustaan hyödyllisenä.
Varuskunnissaviihtymis-ongelmaan haetaan nyt ratkaisua myös kutsunnoista. Varusmiesliitto tarjoaa keinoksi kutsuntojen muuttamista nykyisestä 3 – 8 tuntia kestävästä jumppasalitapaamisesta siirtymistä armeijan koekäyttötyyppiseen kutsuntamalliin. Tässä kutsunnat suoritettaisiin kasarmeilla kahden – kolmen päivän internaattijaksona.
Näin poikamme ja tyttömme, omilla televisioilla ja kylpyhuoneilla varustetuista huoneistaan pääsisivät tutustumaan 12-hengen tupaelämään sekä maistelemaan aamuherätyksiä valvotuissa olosuhteissa. Tarjolle järjestyisi varmasti kalustoesittelyä ja muuta kutkuttavaa. Oikein suunniteltu kutsuntavaihe sisältäisi ehdottomasti myös Sotkun lohtumunkkiosuuden, sillä erkaantuminen kodeista ja tyttö- tai poikaystävistä voi olla hyvinkin stressaavaa, ainakin varuskunnista tihkuneiden sisäpiiritietojen perusteella.
Kännykät pitäisi sallia kutsuntavaiheessa vuorokauden ympäri, sillä muutoin äitien yhteydenpito omiin pikku pumpselihin hankaloituu kohtuuttomasti. Jos vaikka sitten oikeaa asepalvelusta suorittavan sotilaanalun äiti soittaakin syömisten tai pukeutumisen perään kenraalille, niin kutsuntavaiheessa kantahenkilökunnalla saattaa olla aikaa näihin puheluihin hieman vähemmän.
Kaikki ymmärrämme toki ongelman ja näemme sen laajuuden, mutta miksi minulle, viiden lapsen äidille, tulee niin elävästi mieleen lasteni päiväkotiharjoittelu?
Kommentit (0)
Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua. Tällä hetkellä 3 kommenttia odottaa tarkistusta.
