Blogi

Optiohuumaa

17.06.2010

Eduskunnassa pidetään nytkin parhaillaan Nato-seminaaria, vaan seuraako siitä jotain? Saavatko ihmiset aiheesta lisätietoa niin, että kylmän sodan aikaiset rajalinjat mielissä voisivat vihdoin väistyä faktojen tieltä? Lehdissä käyty keskustelu ei anna erityistä syytä odottaa suuria tälläkään kertaa.

Suomen osallistuminen Naton johtamiin rauhanturva- tai kriisinhallintaoperaatioihin on aina äärimmäisen poliittinen kysymys, riippumatta siitä että operaatiolla on YK:n mandaatti. Natoon liittymisestä puolestaan on tehty tehokas lyömä-ase. Kun muu ei auta, pelotellaan asiaa tuntemattomia kansalaisia Suomen ”viemisellä” Natoon.

Demarit ovat olleet omille Nato-kannattajilleen pahimpia. Puolueen pragmaattinen siipi on saanut väistyä, milloin Nobel-palkituiksi rauhanneuvottelijoiksi, milloin mepeiksi Brysseliin. Viime eduskuntavaalien rökäletappio kiristi jakoa entisestään. Koska ”kansa” vastustaa, ei poliittisen johtajuuden perään kannata demareilta kysellä. Demarit eivät ole katsoneet tarpeelliseksi arvioida Suomen kansainvälispoliittista asemaa uudelleen Neuvostoliiton romahdettua, mutta onhan takki aikaisemminkin kääntynyt tarvittaessa rivakasti.

Virallisesti puolueen kielteisen Nato-kannan takana on selitys siitä, ettei Suomea uhkaa mikään. Logiikka on liikuttavaa. Jos vaara uhkaisi, ei Suomen hakemusta otettaisi edes käsittelyyn – siihen kun ei pelkän rauhankumppanuuden vuoksi ole Natolla ole mitään velvollisuutta. Solidaarisuudesta on turha puhua, tai Lissabonin sopimuksesta. Jokainen voi halutessaan muistella, kuinka usein Suomi on ollut valmis toimimaan solidaarisuuden nimissä. Todellisuudessa tilanteen kiristyessä reaalipolitiikka ohittaa tunnesyyt ja ratkaisuja pohditaan ainoastaan hyötyjen ja haittojen näkökulmasta.

Mielenkiintoisinta - myös keskustapuolueen - puheissa ns. nato-optio. Suomella ei ole mitään erityistä optiota jäsenyyden hakemiseen. Sama optio hakea tai olla hakematta jäsenyyttä missä tahansa kansainvälisessä liittoumassa on nimittäin ihan millä tahansa maalla.

Optiohuuman ja poliittisen retoriikan sokeuttamina olemme unohtaneet kysyä, miksemme vain sulje ”auki olevaa Nato-ovea”, kun Suomea ei kerran nyt tai tulevaisuudessa mikään uhkaa? Miksi norkoilemme eteisessä, jos Nato on vain kaikin tavoin vastustettava USA:n jatke, kuten kunnon vasemmistoretoriikka kuului jo 1970-luvulla. Miksemme lopeta rauhankumppanuusleikkiä ja sano piu-paut kalliille Afganistanille? Eduskuntaan saataisiin ainakin turvatakuut, kun jokaisen rauhaa Naton nimissä, YK:n mandaatilla, turvaavan sotilaan kohdalla ei tarvitsisi miettiä, kuinka moraalittoman operaatiosta tekee Naton läheinen suhde Yhdysvaltoihin.

Vaan tässäkö onkin se Suomen todellinen Nato-kanta? Kuvitellaan ottavamme rusinat pullasta, mutta muuten kilpaillaan kenen piikkiin kaadetaan todellinen päätöksenteko? Todellisuudessa Suomella on jäsenyydessä vain voitettavaa. Pääsisimme maksumiehistä päätöksentekijöiksi. Osallistumme jo nyt operaatioihin enemmän kuin keskivertojäsenmaa. Silti kieltäydymme kohteliaasti niin turvatakuista kuin tiedustelutiedoistakin. Varsinaiset jäsenmaat ovat varmasti tyytyväisiä, mutta tuskin voivat olla miettimättä, mitä ihmettä suomalaiset oikein ajattelevat.
 

« Kaikki kirjoitukset

Kommentit (0)

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua. Tällä hetkellä 0 kommenttia odottaa tarkistusta.

Kommentoi »