Hanna-Leena Hemming
Kansanedustaja Espoosta
hanna-leena.hemming@eduskunta.fi
tel. +358 50 511 3048
Tervetuloa tutustumaan ajatuksiini!
Blogi
Ruoska viuhumaan?
04.05.2010
Ajatella! Että ne kehtaavatkin vielä yleislakkoilla, vaikka me muut annetaan niille rahaa! Ihan niin kuin eivät olisi muka ymmärtäneet, etteivät niiden omat rahat voi riittää. Kyse on kreikkalaisista. Niistä joita nyt väsyksiin asti on verrattu Euroopan Lehman Brothersiksi.
Asiahan on niin, että jos minä lainaan rahaa jostain, tiedän akuutin tilanteen helpottavan. Tiedän myös, että jatkossa on elettävä enemmänkin kuin suu säkkiä myöten, kun maksan lainaa ja korkoja takaisin.
Vinkkinä lakkobarrikadeilla heiluville kreikkalaisille: rahaa lainaavat odottavat vastinetta. Jos omat rahat on hummattu leveään elämään ja bilettämiseen, on lainarahalla eläessä sitouduttava vankasti terveellisiin elämäntapoihin ja osoitettava elämänhallintaa myös käytännössä.
Suomessa eläkeikä on noin 63 vuotta, joskin eläkkeelle jäädään tosiasiassa aikaisemmin. Silti tappelu eläkeiän nostamisesta on saanut ikävän lopun, viis siitä että kyseessä on välttämättömyys julkisen talouden kestävyyden kannalta. Kreikkalaisia vaadimme nostamaan eläkeikänsä nykyisestä 53 vuodesta 67 vuoteen. "Tämä on vain kohtuullista", sanomme, mutta unohdamme, kuinka raihnaisiksi me suomalaiset olemme ilmoittautuneet. Uskon myös, että se kreikkalainen kemikaalien vaaroihin vedonnut kampaaja kokee tilanteensa aivan yhtä mahdottomaksi kuin se Finnairin lentäjä, jonka on mielestään siirryttävä eläkkeelle 55-vuotiaana.
Arvonlisävero on toinen mielenkiintoinen vertauskohta Suomen ja Kreikan välillä. Vielä maaliskuun alussa kreikkalaiset maksoivat arvonlisäveroa vain 19 prosenttia. Nyt vero nostetaan nopeasti 23 prosenttiin, samalle tasolle kuin Suomessa heinäkuussa. Riittääkö tämä meille lainanantajille? Riittääkö se, etenkään kun muistetaan, että veronmaksu ylipäätään Kreikassa on ollut harvojen etuoikeus?
Kyllä tekisi mieli antaa ruoskan viuhua Kreikassa. Mutta samalla on katsottava peiliin – muutokset ovat Suomessakin vaikeita. Lisäksi on muistettava se pahin: Kreikkaa ei kannata tappaa verojen ja vaatimusten alle, jos aiomme ikinä saada lainamme takaisin ja pitää omankin taloutemme kunnossa.
Kommentit (0)
Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua. Tällä hetkellä 0 kommenttia odottaa tarkistusta.
